Täyttä vauhtia

Arvo heitti blogivastuun allekirjoittaneelle runoilla sprinttisuunnistuksesta tai muusta vapaavalintaisesta suunnistukseen jotenkin liittyvästä aiheesta. Kun ottaa huomioon ehdottajan huumorintajun, en aivan ole ihan varma liittyvätkö aihe-ehdotukset toisiinsa vai ovatko toisensa poissulkevia.

Kokemukseni tai näkemykseni sprinttisuunnistukseen ovat vahvasti valvojan näkökulmaan pohjautuvia. Kansainväliset kilpailulliset sprinttinäyttöni ovat harvassa ja useimpien onneksi unohtamia. Aivothan eivät tarpeetonta kestomuistissaan pitkään pidätä.

Oma todellinen kosketus sprinttisuunnistukseen tuli vuonna 2000 kun täällä Lahdessa toimin maailmancupin sprintin ratametarina. Tai oikeastaan kosketus tapahtui aiemmin jo 1999, kun olin seuraamassa PWT-kisan järjestelyjä Turussa. Sprintti tuli Lahden mcup- ohjelmaan mukaan vähän jälkijunassa, koska IOF halusi kokemuksia ja kokeilla formaattia. Kokemus oli sen verran positiivinen, että sprinttiä juostiin Tampereen MM-kisoissa seuraavana vuonna ensimmäistä kertaa. Mutta sprinttikarttamerkit luotiin vasta 2003 MM-kisoihin. Siihen saakka kartat olivat maastokartan merkeillä tehtyjä 1:5000 suurennoksia. Kun tuota Lahden v. 2000 kisaa, karttoja ja ratasuunnittelun filosofiaa nyt 13 vuotta myöhemmin katsoo, on sprintti lajina astunut melkoisen askelen eteenpäin ja erottuu yhä selvemmin omaksi lajikseen.

Kilpailuryhmässä toimiessa olen päässyt näkemään sprinttisuunnistuksen muutoksen, lastentaudit, ennakkoluulot ja muutosvastarinnan. Sprintti kärsi pitkään kansallisten kilpailujen vähyyttä varmaan juurikin siksi, että SM-kisat ovat olleet jo keväällä tai alkukesästä. Ei ole ollut oikein syytä järjestää myöhemmin kesällä kisoja eikä kilpailijoilla syytä kilpailla siinä lajissa. Isot muutoksen merkit alkoivat sen jälkeen kun sprintti 2008 Portugalissa tuli mukaan veteraanien MM-kisojen ohjelmaan ja isompi joukko pääsi kokeilemaan lajin haastavuutta kaupunkisokkeloissa. Syntyi isosti kysymyksiä. Miten ylipäätään voi eksyä keskellä kaupunkia kartta kädessä? Tai miksi oikeasti hapottaa, ihan on paha olo, jalat ei liiku. Ihan uusi asia maastossa diesel-löntystelyyn tottuneelle. Miten tuo kaveri voi olla minua 3 sekuntia nopeampi rastivälillä vaikka reitti on lähes sama? Ja sama pieni tappio toistuu jatkuvasti? Rastiakaan ei tarvitse etsiä, se näkyy ihan hyvin. Yksi selitysmahdollisuus on eliminoitu. Ei nämä emitin väliajat ole todellisia? Seurauksena kaikesta edellisestä oli se, että sprinttiin haluttiin yhä lisää ikäsarjoja ja samalla ikäjaotuksella kuin metsäsuunnistukseenkin. Ja niitähän sitten lisättiin.

Kilpailujärjestelmää rukattiin pari vuotta sitten melko reippaasti ja sprintin SM-kisa siirtyy syksyyn 2014 alkaen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että iltakisat ja sprintit lisääntyvät kesän aikana. Ja jos kilpailla aikoo, on syytä panostaa myös vähän lajin vaatimaan harjoitteluun. Muuten jäävät palkinnot saamatta. Ne menevät niille, jotka eivät pärjää pitkillä maastomatkoilla. Kuten arvokisoissa Hubmannille, Nigglille jne . ;-)

Mikä se sprintin olemus sitten on? Kun lajin määritelmää tarkemmin katsoo niin kaksi asiaa nousee esiin: Nopea reitinvalinta ja kyky juosta kovaa ja toteuttaa samalla se valittu (ja toivottavasti myös suunniteltu) reitinvalinta. Eihän se sprintti mikään sprinttimatka ole vaan fyysiseltä kestoltaan 15 min kestävä rääkki täynnä 100 – 300m vetoja, jarrutuksia, kiihdytyksiä, jyrkkiäkin käännöksiä, väistämistä, jyrkkiä lyhyitä nousuja ja laskuja, hyppyjä jne.. Ja koko ajan pitää lukea karttaa ja pyrkiä pitämään suunnistus edessä. Maitohappojen määrän on todettu nousevan sprinttikilpailussa selkeästi korkeammalle kuin metsäsuunnistuksessa (lisätietoja esim. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/25489/VTE.A006%20Truhponen%20Minna%20kandi.pdf?sequence=1. Kannattaa lukea.)

Sprinttikilpailun järjestely on vaativa puuhaa koska mm. kilpailualueen liikenne muodostaa uuden elementin järjestelykuvioon. Kun toimitaan tonteilla, puistoissa, liikekeskuksissa jne. , tärkeäksi tulee ehdottomasti opetella sprinttiin liittyviä lajisääntöjä, erilaiset kielletyt kohteet ja niiden merkintätavat sekä vielä uskoa, että ne ihan oikeasti ovat totta. Niillä on jokin tarkoitus. Valitettavan usein tätä ei ole haluttu uskoa ja on tehty ihan typeriäkin juttuja, jotka pitäisi aikuisella normaalin arkielämänkin kriteereillä olla jo hallinnassa ja jättää ylilyönnit tekemättä. Tässä asennoitumisessa uusiin tarkempiin pelisääntöihin meillä suunnistajilla riittää vielä työtä.

Sprinttikilpailun ratamestari joutuu olemaan tarkkana kun pitäisi pystyä ennakoimaan kaikki vaaranpaikat tai tulkintaa aiheuttavat tilanteet. Tätä varten laadittiin alkuvuodesta 2013 ratamestarityötä tukemaan järjestelyohjeisto. Siinä on paljon hyvää asiaa kilpailijallekin omaksuttavaksi. Ohjeisto löytyy Suunnistusliiton nettisivustolta http://www.suunnistusliitto.fi/ssl/sslwww.nsf/0/ADC5B228D8A0F2E2C22576900059FFA2/$FILE/Sprinttisuunnistuskilpailun_suunnittelu_20130131.pdf

Mainio sprinttirata (1. osa) alkuvuoden Uuden-Seelannin maailmancupista

Sprintti on tullut jäädäkseen ja hyvä niin. Sen lajiharjoittelu tarjoaa ihan oikeita ajatusmalleja toteutettavaksi myös metsäsuunnistuksessa. Sekunnin säästö toteutuksessa on sekunnin säästö ajassa. Kärjessä on kilpailu kovaa, fyysiset erot ovat aika pieniä ja erot tehdään sitten muulla tavoin. Asia on helpompi ehkä ymmärtää kun seuraa esim. huippujuoksujen tai hiihdon yhteislähtökilpailujen ratkaisuja. Oikeassa paikassa otettu puolen sekunnin tai sekunnin ero on usein ratkaiseva. Suunnistuksessa matkan varrella tämä etu on otettavissa jopa kymmeniä kertoja. On vain paneuduttava asiaan missä ja miten sen pystyy tekemään. Olette varmaan kuullut puhuttavan termistä mikroreitinvalinnat!

Vuosi sitten helmikuussa oli oiva tilaisuus kuunnella Vierumäellä mm. sprintissä menestyneen Emil Wingstedtin ajatuksia sprintistä ja hänen omasta harjoittelustaan. Asioita voi tehdä monella tavalla, mutta ilmaiseksi ei mikään tule. Jos vierailu meni jolta kulta ohi, niin esim. linkissä http://www.hevoskuuri.fi/suunnistus/2055-emil-wingstedt-vierumaeen-taehtivieraana löytyy jonkinlainen yhteenveto. Ja Suunnistusliiton sivuilta http://www.suunnistusliitto.fi/SSL/sslwww.nsf/sp2?open&cid=content6E5ED3 aiheesta löytyy lisää.

Työkaverini luonnehti joskus suunnistuksesta (tai ainakin omista taidoistaan) ” jokainen juoksuaskel on askel kohti turmiota”. Sprinttisuunnistuksessa se askel on helpompi ottaa, mutta ajatuksen täytyy tässäkin pysyä mukana ja mielummin jopa edellä.

Tauno Haapasaari

PS. Ja lopuksi: Tästä se kaikki lähtee http://www.youtube.com/watch?v=cZ7FcPWKi4Q