Keskuudessamme liikkuu harvinainen suunnistajan alalaji

On maaliskuun puoliväli. Suunnistajan viime vuosina jo harvinaiseksi käynyt alalaji, suunnistaja-viljelijä, selailee kuumeisesti jo kalenteriaan. Tähän aikaan vuodesta suunnistaja-viljelijän (tuttavallisemmin sv, tieteellinen nimi Orientera cultivanus N.) mielessä nimittäin muodostuu vain yksi sana: kevät. Missä se on? Milloin se tulee?

 

Kevät on sv:lle kiireisintä, mutta myös iloisinta ja riemukkainta aikaa. Koko pitkän talven sv on jolkottanut maanteitä, lipsutellut laduilla, hionut viljelysuunnitelmia ja lajitellut siementä. Kaikki on tehty vain kevättä varten. Kevät odottaa sv:tä kuin puhdas pöytä. Vielä ei ole yhtään pummia tehty tai ainuttakaan satokiloa menetetty. Kaikki on mahdollista!

Lumien sulettua koittaa sv:lle vuoden paras aika. Sekä suunnistuskausi että kasvukausi alkavat. Sv laukkaa innosta puhkuen vasikan lailla sulaneessa metsässä. Pellolle sv hurauttaa heti, kun sen pinta vähän harmahtaa. Ensin vesivaot umpeen, äes perään, cruise päälle ja pian on pelto jo kylvökunnossa.

Kilpailukauden ja kylvöjen avaus on sv:lle joka kevät uusi kokemus. Aluksi kompassi tuntuu käteen vieraalta ja kylvökoneen lannoituksen kaukosäädön kalibrointi ei meinaa muistua mieleen. Kun pari ensimmäistä lippua halkeaa laakista ja muutama ensimmäinen peltolohko on saatu kylvettyä, saa sv jo mukavaa varmuutta mieleensä. Toukojen ja kilpailusuorituksen tavoitteena sv:llä on edetä mahdollisimman nopeasti, mutta ilman virheitä.

Kun sv on saanut pellot oraalle ja kevään kilpailukauden purkkiin, koittaa kesän harjoitus- ja kasvukausi. Pelloilla sv kiertää säännöllisesti, määrittää viljelykasvien kasvuvaiheita ja suorittaa tarvittavia kasvinsuojelutoimia. Pelloilla juoksun lisäksi sv juoksee metsässä, iltarasteilla, pyöräilee maalaismaisemissa ja ui järvissä. Loppukesästä sv:n saattaa tavata jopa rastiviikolta, jos kaikki kasvukaudella tehtävissä oleva on pelloilla jo tehty.

Viimeisinä viikkoina ennen syksyn kilpailuja ja puinteja ei sv voi tehdä enää mitään. Harjoittelu ja ruiskutukset on tehty. Enää ei voi muuta kuin odottaa, että superkompensaatio ja viljelykasvien tuleentuminen tekevät tehtävänsä.

Syksyn kilpailuissa ja puinneissa sv pääsee näyttämään, mitä todella osaa ja mistä hänet on tehty. Koko suunnistus- ja kasvukausi on tehty töitä ja kaikki huipentuu viimeisiin tärkeisiin kilpailuihin ja syksyn viimeisiin kuiviin puintipäiviin. On osattava tehdä oikeat reitinvalinnat vaikeilla rastiväleillä ja valittava oikea hetki ja sateiden rako, milloin hyökätä leikkuupuimurin kanssa pellolle. Ratkaisuja sv joutuu tekemään paineen alla ja joka vaihtoehdossa on aina omat riskinsä.

                                         Sv:n kauden huipentuma on meneillään.

Viimein, kun viimeinenkin seuraviesti on juostu ja viimeinenkin rapsierä siirretty elevattorilla kuivurista varastosiiloon, sv voi hengähtää. Kaudet ovat ohi.

Ennen sv:n siirtymistä talvilepoon on vielä aika pestä nastarit ja kyntöaurat, siivota kuivuri ja suunnistusvarusteet komeron hyllylle sekä kelata menneiden kausien tulos. Mikä oli rankisija? Kuinka paljon laariin saatiin jyviä? Sv pohtii myös, mikä meni kisa- ja kasvukaudella hyvin ja missä voisi parantaa.

Optimistinen sv suuntaa aina katseensa kohti seuraavaa vuotta ja kasvu- sekä kilpailukautta miettien: ens kauel!

Saara Nikkari

Haastan seuraavaksi Arvo Kantolan kirjoittamaan blogiin Jukolan viestin valvojan tehtävän kiemuroista.