torstai 28. heinäkuuta 2011

Lentävin jaloin

Juoksen metsätietä Långvindsbrukissa Ruotsissa. Ympärilläni on täydellinen hiljaisuus. Olin parin km:n päässä majoituspaikastani, 4:n vierashuoneen taloa lähes meren äärellä, mutta keskiruotsalaisten metsien keskellä. Kaukana mistään muualta. Paikka oli täydellinen keskittymiseen, todellinen inspiraation lähde.  Huomenna oli alkava yksi kauden päätavoitteista, O-ringen H21L. 

Juostessani jalat tuntuvat kevyiltä, suorastaan poikkeuksellisen kevyiltä, kuin lentoon lähtisi. Näin on tuntunut monta kertaa, mutta tällä kertaa tunteessa oli jotain poikkeuksellista. Siinä oli mukana kutkuttavan odotuksen tunne ja tunne siitä, että olin valmis, valmis kohtaamaan rastiviikon haasteet. Mieli intoa täynnä. Tunne tuo mieleeni POM 2009 reissun. Silloin tein paluuta polvivammani jälkeen. Ne olivat ensimmäiset kisat ristisideleikkauksen jälkeen ja heti kärkeen rastiviikko. Silloin tunne kauan odotetusta paluusta toi juoksuun tunteen mielettömästä iskusta, kulkujen kulusta, vaikka fyysinen valmistautuminen oli vielä alkuvaiheessa. Siitä huolimatta tuolla innolla vedettiin koko rastiviikko hyvällä fyysisellä tasolla läpi ja kevyiden jalkojen fiiliksellä huolimatta koko ajan kasvaneesta rasituksesta. Hyvä kulku saavutetaan vain kovalla fyysisellä työllä, mutta kulkujen kulku on henkinen tila. Se on tunne siitä, että on valmis kohtaamaan ja voittamaan kaikki haasteet. Se vaatii inspiraatiota.

Juostessani metsätietä mieleen palautui edellinen o-ringen retkeni vuonna 2008. Nimeni komeili lähtöluetteloissa, mutta yhtään kertaa en startannut vaan olin kisaturistina, koska olin edelleen toipilas polvileikkauksen jäljiltä. Ehkä alitajunnassani oli tunne erään ympyrän sulkeutumisesta. Nyt oltiin taas samalla rastiviikolla ja juoksukykyisenä. Se, mikä jäi viimeksi tekemättä, oli nyt toteutumassa. Ehkä siitä syntyi taas tuo poikkeuksellinen keveyden tunne askelissa. Minulla oli inspiraatio.

Mistä syntyy puolestaan inspiraatio? Olen ollut myös olosuhteiden pakostakin pitkään suunnistajana kevät- ja syysihminen. Kilpailukalenterini on ollut varsin yksinkertainen: mahdollisesti Tiomila Wappuna, Jukola kesäkuussa ja Manna sekä Halikko Lokakuussa. Kaikki muu on täytettä. Keväällä mielessä on Jukolan katsastukset ja aina luonnollisesti ykkösjoukkueen paikka. Tämä kaikki vie kohti suurta tavoitetta, kesän parasta juoksua Jukolassa. Jukolan jälkeen ei yleensä ole mitään. Opiskelijana rastiviikkojen aikaan oltiin duunissa. Työelämän aikaan ovat jalat olleet telakalla tai on ollut muuten vaan muita lomasuunnitelmia. Vuoden 1998 jälkeen olen juossut kaksi kokonaista rastiviikkoa: SOW 2006 Sveitsin Alpeilla ja edellä mainittu POM 2009 helmikuussa. Kun keskikesällä ei ole ollut mitään, ei ole ollut inspiraatiotakaan. Elokuussa tulee herätys, että paikka lokakuun viestijoukkueissa on ansaittava ja armoton viime hetken reenikausi alkaa. Inspiraatio syntyy. Tavoite luo siis inspiraation. Inspiraatiosta syntyy henkinen ”voittajafiilis”. Silloin askeleessa on aina lentoa.

Tehdessäni vetoharjoituksia Mäntsälässä tänä keväänä Jukolaa varten, oli aina tunne, että askeleessa on lentoa. Ajatusten vieminen Jukolaan toi reeneihin juuri oikeanlaista fiilistä ja fiilis tarttui myös askeleisiin.  Siinä missä syyshämärässä kaasulinjaa tallatessa huudetaan motivaation perään, on samalla kaasulinjalla touko-kesäkuussa askeleessa roimasti nostetta ja intoa. Monen monta kertaa ajatuksissani ohitin metsäpoluilla nousuissa MU:n. Siinä oli inspiraationi.

-Jarno Matilanen
Matikka ikuistettiin 2010 Halikossa harvinaisella hetkellä, kun toinen jalka meinaa koskea maata. Kuitenkin 99,5% ajasta mies viettää ilmatilassa.

Haastan seuraavaksi Janne Järnstedin kirjoittamaan suunnistusharjoittelusta Sipoonkorvessa.