Täyttä vauhtia

Arvo heitti blogivastuun allekirjoittaneelle runoilla sprinttisuunnistuksesta tai muusta vapaavalintaisesta suunnistukseen jotenkin liittyvästä aiheesta. Kun ottaa huomioon ehdottajan huumorintajun, en aivan ole ihan varma liittyvätkö aihe-ehdotukset toisiinsa vai ovatko toisensa poissulkevia.

Kokemukseni tai näkemykseni sprinttisuunnistukseen ovat vahvasti valvojan näkökulmaan pohjautuvia. Kansainväliset kilpailulliset sprinttinäyttöni ovat harvassa ja useimpien onneksi unohtamia. Aivothan eivät tarpeetonta kestomuistissaan pitkään pidätä.

Oma todellinen kosketus sprinttisuunnistukseen tuli vuonna 2000 kun täällä Lahdessa toimin maailmancupin sprintin ratametarina. Tai oikeastaan kosketus tapahtui aiemmin jo 1999, kun olin seuraamassa PWT-kisan järjestelyjä Turussa. Sprintti tuli Lahden mcup- ohjelmaan mukaan vähän jälkijunassa, koska IOF halusi kokemuksia ja kokeilla formaattia. Kokemus oli sen verran positiivinen, että sprinttiä juostiin Tampereen MM-kisoissa seuraavana vuonna ensimmäistä kertaa. Mutta sprinttikarttamerkit luotiin vasta 2003 MM-kisoihin. Siihen saakka kartat olivat maastokartan merkeillä tehtyjä 1:5000 suurennoksia. Kun tuota Lahden v. 2000 kisaa, karttoja ja ratasuunnittelun filosofiaa nyt 13 vuotta myöhemmin katsoo, on sprintti lajina astunut melkoisen askelen eteenpäin ja erottuu yhä selvemmin omaksi lajikseen.

Kilpailuryhmässä toimiessa olen päässyt näkemään sprinttisuunnistuksen muutoksen, lastentaudit, ennakkoluulot ja muutosvastarinnan. Sprintti kärsi pitkään kansallisten kilpailujen vähyyttä varmaan juurikin siksi, että SM-kisat ovat olleet jo keväällä tai alkukesästä. Ei ole ollut oikein syytä järjestää myöhemmin kesällä kisoja eikä kilpailijoilla syytä kilpailla siinä lajissa. Isot muutoksen merkit alkoivat sen jälkeen kun sprintti 2008 Portugalissa tuli mukaan veteraanien MM-kisojen ohjelmaan ja isompi joukko pääsi kokeilemaan lajin haastavuutta kaupunkisokkeloissa. Syntyi isosti kysymyksiä. Miten ylipäätään voi eksyä keskellä kaupunkia kartta kädessä? Tai miksi oikeasti hapottaa, ihan on paha olo, jalat ei liiku. Ihan uusi asia maastossa diesel-löntystelyyn tottuneelle. Miten tuo kaveri voi olla minua 3 sekuntia nopeampi rastivälillä vaikka reitti on lähes sama? Ja sama pieni tappio toistuu jatkuvasti? Rastiakaan ei tarvitse etsiä, se näkyy ihan hyvin. Yksi selitysmahdollisuus on eliminoitu. Ei nämä emitin väliajat ole todellisia? Seurauksena kaikesta edellisestä oli se, että sprinttiin haluttiin yhä lisää ikäsarjoja ja samalla ikäjaotuksella kuin metsäsuunnistukseenkin. Ja niitähän sitten lisättiin.

Kilpailujärjestelmää rukattiin pari vuotta sitten melko reippaasti ja sprintin SM-kisa siirtyy syksyyn 2014 alkaen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että iltakisat ja sprintit lisääntyvät kesän aikana. Ja jos kilpailla aikoo, on syytä panostaa myös vähän lajin vaatimaan harjoitteluun. Muuten jäävät palkinnot saamatta. Ne menevät niille, jotka eivät pärjää pitkillä maastomatkoilla. Kuten arvokisoissa Hubmannille, Nigglille jne . ;-)

Mikä se sprintin olemus sitten on? Kun lajin määritelmää tarkemmin katsoo niin kaksi asiaa nousee esiin: Nopea reitinvalinta ja kyky juosta kovaa ja toteuttaa samalla se valittu (ja toivottavasti myös suunniteltu) reitinvalinta. Eihän se sprintti mikään sprinttimatka ole vaan fyysiseltä kestoltaan 15 min kestävä rääkki täynnä 100 – 300m vetoja, jarrutuksia, kiihdytyksiä, jyrkkiäkin käännöksiä, väistämistä, jyrkkiä lyhyitä nousuja ja laskuja, hyppyjä jne.. Ja koko ajan pitää lukea karttaa ja pyrkiä pitämään suunnistus edessä. Maitohappojen määrän on todettu nousevan sprinttikilpailussa selkeästi korkeammalle kuin metsäsuunnistuksessa (lisätietoja esim. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/25489/VTE.A006%20Truhponen%20Minna%20kandi.pdf?sequence=1. Kannattaa lukea.)

Sprinttikilpailun järjestely on vaativa puuhaa koska mm. kilpailualueen liikenne muodostaa uuden elementin järjestelykuvioon. Kun toimitaan tonteilla, puistoissa, liikekeskuksissa jne. , tärkeäksi tulee ehdottomasti opetella sprinttiin liittyviä lajisääntöjä, erilaiset kielletyt kohteet ja niiden merkintätavat sekä vielä uskoa, että ne ihan oikeasti ovat totta. Niillä on jokin tarkoitus. Valitettavan usein tätä ei ole haluttu uskoa ja on tehty ihan typeriäkin juttuja, jotka pitäisi aikuisella normaalin arkielämänkin kriteereillä olla jo hallinnassa ja jättää ylilyönnit tekemättä. Tässä asennoitumisessa uusiin tarkempiin pelisääntöihin meillä suunnistajilla riittää vielä työtä.

Sprinttikilpailun ratamestari joutuu olemaan tarkkana kun pitäisi pystyä ennakoimaan kaikki vaaranpaikat tai tulkintaa aiheuttavat tilanteet. Tätä varten laadittiin alkuvuodesta 2013 ratamestarityötä tukemaan järjestelyohjeisto. Siinä on paljon hyvää asiaa kilpailijallekin omaksuttavaksi. Ohjeisto löytyy Suunnistusliiton nettisivustolta http://www.suunnistusliitto.fi/ssl/sslwww.nsf/0/ADC5B228D8A0F2E2C22576900059FFA2/$FILE/Sprinttisuunnistuskilpailun_suunnittelu_20130131.pdf

Mainio sprinttirata (1. osa) alkuvuoden Uuden-Seelannin maailmancupista

Sprintti on tullut jäädäkseen ja hyvä niin. Sen lajiharjoittelu tarjoaa ihan oikeita ajatusmalleja toteutettavaksi myös metsäsuunnistuksessa. Sekunnin säästö toteutuksessa on sekunnin säästö ajassa. Kärjessä on kilpailu kovaa, fyysiset erot ovat aika pieniä ja erot tehdään sitten muulla tavoin. Asia on helpompi ehkä ymmärtää kun seuraa esim. huippujuoksujen tai hiihdon yhteislähtökilpailujen ratkaisuja. Oikeassa paikassa otettu puolen sekunnin tai sekunnin ero on usein ratkaiseva. Suunnistuksessa matkan varrella tämä etu on otettavissa jopa kymmeniä kertoja. On vain paneuduttava asiaan missä ja miten sen pystyy tekemään. Olette varmaan kuullut puhuttavan termistä mikroreitinvalinnat!

Vuosi sitten helmikuussa oli oiva tilaisuus kuunnella Vierumäellä mm. sprintissä menestyneen Emil Wingstedtin ajatuksia sprintistä ja hänen omasta harjoittelustaan. Asioita voi tehdä monella tavalla, mutta ilmaiseksi ei mikään tule. Jos vierailu meni jolta kulta ohi, niin esim. linkissä http://www.hevoskuuri.fi/suunnistus/2055-emil-wingstedt-vierumaeen-taehtivieraana löytyy jonkinlainen yhteenveto. Ja Suunnistusliiton sivuilta http://www.suunnistusliitto.fi/SSL/sslwww.nsf/sp2?open&cid=content6E5ED3 aiheesta löytyy lisää.

Työkaverini luonnehti joskus suunnistuksesta (tai ainakin omista taidoistaan) ” jokainen juoksuaskel on askel kohti turmiota”. Sprinttisuunnistuksessa se askel on helpompi ottaa, mutta ajatuksen täytyy tässäkin pysyä mukana ja mielummin jopa edellä.

Tauno Haapasaari

PS. Ja lopuksi: Tästä se kaikki lähtee http://www.youtube.com/watch?v=cZ7FcPWKi4Q

Jukolan viestin valvojan rooli

Suomen Suunnistusliitto nimeää Jukolan viestin kilpailunvalvojan. Valvoja toimii myös Jukolan johtoryhmän sihteerinä ja esittelijänä. Johtoryhmässä on edustus Kaukametsäläisistä, SSL:sta ja Puolustusvoimista.

Kilpailunvalvojan tehtävänä on varmistaa kaiken kattavasti, että järjestelyt toteutetaan kilpailusääntöjä noudattaen niin, että urheilullinen oikeudenmukaisuus toteutuu. Lisäksi on varmistettava, että järjestelyissä huomioidaan Jukolan erityispiirteet. Näissä merkeissä hän neuvoo ja ohjaa järjestäjiä. Valvoja vastaa työstään Jukolan järjestämisoikeuden myöntäjille, järjestäjille ja kilpailijoille.

Vuositasolla valvojan työ vaatii 2-3 kuukauden työpanoksen. Järjestäjien omat, hyvinkin erilaiset toiveet/tarpeet vaikuttavat merkittävästi valvojan tekemään työmäärään. Jukolan järjestelyohjeet on laadittu  ehkä liiankin laajoiksi, koska läheskään kaikki eivät niitä jostain syystä jaksa lukea, vaan käyttävät helpointa tietä eli kysyvät asiaa valvojalta. On toki parempi kysyä kuin tehdä turhaa tai myöhemmin mahdollisesti korjattavaksi joutuvaa työtä.

Järjestelysopimuksen liitteenä on valvojan laatima valvontasuunnitelma määräaikoineen. Sitä noudattamalla pyritään varmistamaan järjestelyjen sujuminen oikeassa aikataulussa. Järjestelytoimikuntien kokoukset sujuvat pääosin varsin jouhevasti, joskin toimintatavoissa on huomattavia lähinnä maakunnallisia eroja.  

Muistuu mieleeni eräs kokous jota ennen järjestävästä organisaatiosta useampi henkilö esitti huolestuneena toiveen, että puuttuisin kokouksessa järjestelyjen hitaaseen etenemiseen. Otin asian esille ja kokous päättyi sopuisasti toteamukseen että laitetaan asiat kuntoon.

Seuraavana aamuna avasin sähköpostin, kas kummaa, siellä oli palautetta täydeltä laidalta. Meidän Jukolassa ei valvojaa, Kaukametsäläisiä ja SSL:a tarvita. Omalta osaltani ripustin pyyhkeet kuivumaan. Pikkuhiljaa tilanne rauhoittui ja eräänä päivänä minut kutsuttiin paikalle kertomaan ohjeita Jukolaan liittyvistä erityispiirteistä. Aloitimme lounaalla ja jatkoimme keskusteluja pitkälle iltaan. Jukolasta tuli lopulta yksi parhaista.

Kilpailukeskuksen rakentaminen on usein monitahoinen ja aikaa vievä tehtävä. Valvojan tulee varmistaa, että kaikki tarpeelliset toiminnat on suunnitelmassa huomioitu. Pääasia on huolehtia, että itse kilpailuun liittyvät toiminnat ovat kunnossa. Muutaman kerran valvoja on kutsuttu ratkaisemaan ns. rajatapauksia, joissa järjestäjät ovat keskenään eri linjoilla. Heitä ulkopuolisen valvojan kanta on usein helpottanut yhteisen ratkaisun löytämisessä.

Ratojen suunnittelu hajontoineen kiinnostaa kaikkia suunnistajia. Jukolan ratamestarin työ poikkeaa muista viesteistä erittäin paljon eikä vähiten jatkuvasti kasvavien osanottajamäärien ja tekniikan nopean kehityksen vuoksi. Kilpailunvalvoja pitää säännöllisesti yhteyttä ratamestareihin ja ratavalvojaan. Yhteistyöllä pyritään parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Tämän toteutumisen esteenä on harmittavan usein reunaehtoja, jotka ovat tulleet esille vasta tapahtuman myöntämisen jälkeen. Tästä esimerkkinä Jukola, jossa tien päällystämisestä johtuva kiista johti siihen, että maanomistaja kielsi suunnistuksen kannalta parhaan alueen käytön. Lupaa ei tullut, vaikka asialla olivat pitäjän parhaat voimat kunnanjohtajasta kirkkoherraan.

Ennen ratojen painamista valvoja tarkastaa ja hyväksyy kartan, radat, hajontakaaviot ja -taulukot. Kun kartat tulevat painosta, tarkastetaan painotyön laatu ennen niiden pussitusta.Yhteistyö ratamestareiden, ratavalvojan  ja kaikkien karttojen kanssa tekemisissä olevien henkilöiden kanssa täytyy sujua kitkatta, sillä karttoja on todella paljon ja kaikenkarvaisia urkkijoita kyllä riittää. Järjestäjät suunnittelevat ja esittävät valvojalle miten ja milloin ratoihin liittyvät asiat tuodaan esille televisiossa, kisapaikalla, internetissä jne. Valvoja hyväksyessään suunnitelman ottaa myös vastuun urheilullisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta.

Lajisääntöjen mukaisesti valvoja antaa luvan kilpailun aloittamiseen saatuaan sitä ennen tiedon kilpailunjohtajalta ja ratamestarilta/ratavalvojalta, että kaikki on kunnossa. Viestien aikana valvoja seuraa kilpailun edistymistä ja on tarvittaessa  järjestäjien käytettävissä mahdollisia ongelmatilanteita ratkottaessa. 

Järjestäjien tekemät pikkumokat on lähes kaikki pystytty hoitamaan keskenäisillä sopimuksilla. Kymmenen vuoden aikana vain kaksi tapausta on edennyt tuomarineuvoston käsittelyyn. Molemmissa tapauksissa kyseessä oli järjestäjien tekemä virhe. Toimitsijan tekemä virhe kohdistui kaukana kärjen takana kilpailuviin joukkueisiin.

Koska kartat ratoineen on aikataulusta johtuen painettava viimeistään maaliskuun lopussa, ei niitä sen jälkeen voi enää päivittää. Onneksi sateiset keväät tai maanomistajien yllättäen tekemät metsätyöt eivät ole ratkaisevasti vaikuttaneet ratoihin. Pientä haittaa tämän tyyppisistä asioista on kuitenkin ollut.  

GPS:n tulo kärkijoukkueille on selvästi vähentänyt turhaa spekulointia eri hajontojen aikaeroista. Syynä lienee ainakin se, että nyt näkyy kaikille myös kärjessä suunnistavien tekemät omat virheet.

Erään Jukolan jälkeen sain kutsun SSL:n liittohallituksen kokoukseen. Syynä oli se, että erään suunnistavan hallituksen jäsenen mielestä Jukolan radat eivät olleet alkuunkaan sellaisia kuin niiden pitäisi olla. Lisäksi olin hänen mielestään antanut erään huippujoukkueen vaihtaa juoksujärjestystä ilman pätevää syytä. Pyysin ratamestarilta kommentit ja kokosin muut tiedot mukaani ja menin kokoukseen. Noin puolen tunnin esityksen ja keskustelujen jälkeen hallituksen jäsenet ilmaisivat tyytyväisyytensä tehtyihin ratkaisuihin. Jupakan alkuun laittanut jäsen tuli tilaisuuteen myöhässä eikä lopulta kommentoinut asiaa edes pj:n sitä kysyessä.

Suurelle osalle suunnistajia Jukola on vuoden tärkein tapahtuma, useiden mielestä suunnistajan joulu. Järjestäjät saavat usein palautetta -  niin risuja kuin ruusujakin -  mielestäni se kertoo osaltaan suunnistajien aidosta kiinnostuksesta suomalaisen suunnistuksen lippulaivaan. Ei ole ihme jos monta vuotta kestävän ja todella suuritöisen tapahtuman järjestelykoneistokin joskus yskähtelee  ja kulissien takana sanan säilä välillä vähän sinkoilee.

Uskon, että vuosittain järjestettävä Jukolan tiedonsiirtokokous sekä kiinteä ja ennakkoluuloton yhteistyö eri  järjestäjien välillä tulee säilyttämään Jukolan viestin järjestelyt korkealla tasolla myös tulevina vuosina. Se vaatii vahvaa sitoutumista ja suurta työpanosta tulevilta järjestäjiltä, valvojilta ja eri alojen asiantuntijoilta.

Hyvin järjestetty Jukola palkitsee tekijänsä ainutlaatuisen kokemuksen lisäksi myös kohtuullisella taloudellisella tuloksella.      

Arvo Kantola

Keskuudessamme liikkuu harvinainen suunnistajan alalaji

On maaliskuun puoliväli. Suunnistajan viime vuosina jo harvinaiseksi käynyt alalaji, suunnistaja-viljelijä, selailee kuumeisesti jo kalenteriaan. Tähän aikaan vuodesta suunnistaja-viljelijän (tuttavallisemmin sv, tieteellinen nimi Orientera cultivanus N.) mielessä nimittäin muodostuu vain yksi sana: kevät. Missä se on? Milloin se tulee?

 

Kevät on sv:lle kiireisintä, mutta myös iloisinta ja riemukkainta aikaa. Koko pitkän talven sv on jolkottanut maanteitä, lipsutellut laduilla, hionut viljelysuunnitelmia ja lajitellut siementä. Kaikki on tehty vain kevättä varten. Kevät odottaa sv:tä kuin puhdas pöytä. Vielä ei ole yhtään pummia tehty tai ainuttakaan satokiloa menetetty. Kaikki on mahdollista!

Lumien sulettua koittaa sv:lle vuoden paras aika. Sekä suunnistuskausi että kasvukausi alkavat. Sv laukkaa innosta puhkuen vasikan lailla sulaneessa metsässä. Pellolle sv hurauttaa heti, kun sen pinta vähän harmahtaa. Ensin vesivaot umpeen, äes perään, cruise päälle ja pian on pelto jo kylvökunnossa.

Kilpailukauden ja kylvöjen avaus on sv:lle joka kevät uusi kokemus. Aluksi kompassi tuntuu käteen vieraalta ja kylvökoneen lannoituksen kaukosäädön kalibrointi ei meinaa muistua mieleen. Kun pari ensimmäistä lippua halkeaa laakista ja muutama ensimmäinen peltolohko on saatu kylvettyä, saa sv jo mukavaa varmuutta mieleensä. Toukojen ja kilpailusuorituksen tavoitteena sv:llä on edetä mahdollisimman nopeasti, mutta ilman virheitä.

Kun sv on saanut pellot oraalle ja kevään kilpailukauden purkkiin, koittaa kesän harjoitus- ja kasvukausi. Pelloilla sv kiertää säännöllisesti, määrittää viljelykasvien kasvuvaiheita ja suorittaa tarvittavia kasvinsuojelutoimia. Pelloilla juoksun lisäksi sv juoksee metsässä, iltarasteilla, pyöräilee maalaismaisemissa ja ui järvissä. Loppukesästä sv:n saattaa tavata jopa rastiviikolta, jos kaikki kasvukaudella tehtävissä oleva on pelloilla jo tehty.

Viimeisinä viikkoina ennen syksyn kilpailuja ja puinteja ei sv voi tehdä enää mitään. Harjoittelu ja ruiskutukset on tehty. Enää ei voi muuta kuin odottaa, että superkompensaatio ja viljelykasvien tuleentuminen tekevät tehtävänsä.

Syksyn kilpailuissa ja puinneissa sv pääsee näyttämään, mitä todella osaa ja mistä hänet on tehty. Koko suunnistus- ja kasvukausi on tehty töitä ja kaikki huipentuu viimeisiin tärkeisiin kilpailuihin ja syksyn viimeisiin kuiviin puintipäiviin. On osattava tehdä oikeat reitinvalinnat vaikeilla rastiväleillä ja valittava oikea hetki ja sateiden rako, milloin hyökätä leikkuupuimurin kanssa pellolle. Ratkaisuja sv joutuu tekemään paineen alla ja joka vaihtoehdossa on aina omat riskinsä.

                                         Sv:n kauden huipentuma on meneillään.

Viimein, kun viimeinenkin seuraviesti on juostu ja viimeinenkin rapsierä siirretty elevattorilla kuivurista varastosiiloon, sv voi hengähtää. Kaudet ovat ohi.

Ennen sv:n siirtymistä talvilepoon on vielä aika pestä nastarit ja kyntöaurat, siivota kuivuri ja suunnistusvarusteet komeron hyllylle sekä kelata menneiden kausien tulos. Mikä oli rankisija? Kuinka paljon laariin saatiin jyviä? Sv pohtii myös, mikä meni kisa- ja kasvukaudella hyvin ja missä voisi parantaa.

Optimistinen sv suuntaa aina katseensa kohti seuraavaa vuotta ja kasvu- sekä kilpailukautta miettien: ens kauel!

Saara Nikkari

Haastan seuraavaksi Arvo Kantolan kirjoittamaan blogiin Jukolan viestin valvojan tehtävän kiemuroista.

48h - suunnistusta neljässä maassa

LS:n poikain porukasta lähti kauttaan päättämään tai aloittamaan (ihan miten sen haluaa nähdä) neljähenkinen ryhmä Sylvester 5 Daagse -nimiseen ja nimen mukaiseen viisipäiväiseen kisaan Belgiaan (ja vähän Alankomaihinkin). Mukana menossa Kimmo H, Timo A, Aleksi A ja Teemu N.

Hirvosten Harhamatkojen nykyinen hovilentoyhtiö – Lufthansa – kuljetti ryhmän Frankfurttiin, sillä joulupäivänä autovuokraamot oli auki vain isoimmilla kentillä. Syykin selvisi yhden Euroopan vilkkaimman kentän tyhjiä kaikuja kuunnellessa. Departure/Arrive-näytötkin ammotti melkeimpä tyhjyyttään. Myös autovuokraamossa oli ilmeisen hiljaista, kun noin minuutin asioinnin jälkeen kädessä oli johtotähden avaimet. Syynä parempaan pirssiin oli kuulemma joulumieli.

Ja ei muuta kun auton nokalla oleva tähtäin kohti ensimmäistä majapaikkaa Kölnin länsiosissa. Joskin alkumatkasta meinasi heti olla etenemisen kanssa ongelmia Messerschmittin yksiviiksisyydestä ja sateesta johtuen. Homma hoitui kuitenkin tehtaan vahoilla (2kk vanha auto) ja raskaammalla kaasujalalla. Toisin sanoen pisarat ei kauan tuulilasissa viihtyneet ilman pyyhkijöitäkään.

Seuraavana aamuna Saksasta siirryttiin suoraan ensimmäiseen kilpailuun Koillis-Belgiaan. Kisat meni kohtalaisesti, ottaen huomioon, että paikallisilla oli varmasti kohtalainen etu. Hiukan juoksijasta riippuen, nilkan korkeudella oli paljon tai kohtalaisesti katkeamattomasta materiaalista tehtyä piikikästä köynnöspuskaa. Piikit ei varsinaisesti sattunut (vaikka vereslihalle nilkat saikin) vaan ärsyttävämpi tekijä oli juuri niiden katkeamattomuus ja sukkiin tarttuvuus. Paikallisilla ei näyttänyt olevan mitään vaikeuksia piikkikenttien ylityksissä ja se pistikin (heh) miettimään josko heidän silmät / polvennostojuoksutekniikka olisi harjaantunut vuosien saatossa moiseen.

Assu oli vetänyt jouluna massakauden kisoja varten

Kisan jälkeen majoittuminen seudun kai isoimpaan kaupunkiin Hasselttiin. Ensitöikseen päätimme etsiä paikallista ruokaa tarjoavan ravintelin. Ja sellainen löytyikin muutaman kilometrin kävelyn jälkeen. Paikan nimi taisi olla Hut. Olisiko siinä vielä joku Pizza etuliite ollut.. Tässä vaiheessa vielä vitsailimme tarjoilijan viedessä joukkion kaukaisimpaan nurkkaan, mutta siitä oli tulema matkan trendi.

Toinen päivä oli jo hiukan parempaa maastoa, joskaan ei sekään ihan mitä lähdettiin hakemaan. Piikkiä löytyi täältäkin. Edellistä ehkä hiukan heikompi päivä toi sijat 1. (samalla myös viimeinen sija), 8., 12. ja 27. Miesten rata piti sisällään jopa yhden haastavan reitinvalintavälin, joskin siinäkin juostiin 95% polkua.

Toisen päivän kartta

Seuraava päivä oli jälleen askel parempaan. Pienehkölle metsäkaistaleelle oli saatu aikaiseksi rata, josta jopa J.Jaskarikin voi ottaa mallia. Maaston teki hankalaksi erittäin yksityiskohtaiset U-suppaalueet, joita oli mahdoton lukea vauhdissa. Paikallisen tietolähteen mukaan (LS:ääkin edustanut Jan) supat ovat syntyneet ei niinkään WW2:n pommituksissa, vaan niitä purkaessa. Yksi matkan jäsen ei viitsinyt lähteä harrastamaan polvennostojuoksua minihälvälään, kun Assu päätti pitää kurkunlepuutuspäivän ja keskittyi kuvaamiseen.

Kolmas päivä

Takana näkyy välähdys piikkiköynnösalueesta, edessä hiukan vauhdikkaampaa

Illemmalla mitattiin perinteiseen tapaan joukon keilauskunto. Jos kuulette Assun mutisevan jossain nurkassa ”Mun mielestä se piti olla kahen kierroksen yhteistulos…”, niin älkää välittäkö. Tosiasia kuitenkin on, että tämä kuva on ainoa jäljelle jäänyt todiste tuloksista.

No mutta kukas se olikaan mestari

Kohtalaisen alustuksen jälkeen päästään vasta otsikon mukaiseen aiheeseen. Eli yhtenä matkan sivujuonteena oli yrittää onnistua suunnistamaan 48h sisällä neljässä eri maassa.
Yritys lähti käyntiin viikon ainoalla WRE-eventillä Belgian puolella. Tähän suhteellisen vähämäkiseen kisaan oli ilmoittautunut Belgian seudun kerma ja olipa mukaan lähtenyt Espanjaan (vai oliks se Portugaliin) treenileirille ajanut Hannu Airila. Hannu näyttikin kaapin paikan paikallisille ja jätti täysin puhtaalla suorituksella kakkosta 2min. Allu jäi 6min ja Assu teki viikon heikoimman suorituksen jääden 11min. Maaston nopeudesta kertonee se, että täysin turistina matkassa mukana ollut Hirppakin paineli selvästi alle seiskaa. Ja tasapuolisuuden nimissä mainittakoon vielä Teemun menneen alle kutosta.

Huom. Käyräväli 1m. Jos joku ihmettelee, niin pinkit alueet oli eräänlaista kanervikkoa.

Assu neljännen päivän loppusuoralla

 Illan biljarditulokset ovat päässeet hukkumaan ja unohtumaan, joten niistä ei sen enempää.

Kisarupeaman viimeinen ja 48h-mission toinen koitos koettiin etelä-Hollannissa. Paikallisen kasarmin leikkikentällä käytyyn kisaan ei oltu myöskään tuhlattu käyrävektoreita, mutta kieltämättä hommasta oli saatu paikoittain yllättävänkin haastavaa. Väittäisinkin, että viikon paras oli säästetty loppuun.

5. päivän rata

 Myös tuloskanta oli parasta luokkaa: Allu toinen ja Assu neljäs. Yhteistuloksissa (viidestä kisasta neljät parhaat pisteet) se tarkoitti samassa järjestyksessä seitsemättä ja kahdeksatta sijaa. Teemu voitti (ja oli viimeinen) ja Hirppa oli ym. sijoilla.

48h:n kolmas osa suoritettiin suunnistuksesta kuuluisassa Luxemburgissa, joka oli myös jokaiselle matkassa olleelle uusi valtio. Kovalla työllä suurherttuakunnasta löytyi kaksi karttaa ja -83 syntynyt kartta vei kirkkaasti voiton. Majapaikka oli valittu maaston reunalta ja hyvä olikin, sillä sinne saapuessamme oli jo miltei porvarillinen hämärä. Nopeasti kamat niskaan ja lähtöpaikalle. Ensimmäiset pari rastia löytyi vielä jotenkin, mutta sitten tarvittiin kännykän valoa kartan lukuun. Reitti jäi melko lyhyeen, mutta voipa sanoa suunnistaneensa Luxemburgissa.

Jo lähtiessä olis lamppu ollu kiva

Luxemburgin lyhyt treeni (4-1-2-3)

Illalla – kavereiden kesken Luxin – keskustaan tutustuminen alkoi eräällälailla epämiellyttävästi kun vartin verran pitäjän jokaisen kirkon jokainen kello soi päättymättömällä kasetilla ja ravintolassa meitä ei istutettu enää pimeimpään nurkkaan vaan jo ulkopuolelle. Sentään mätöt oli varsin mainiot, joten annettakoon anteeksi ja ruokapaikasta poistuttaessa kellotkin oli lakanneet soimasta. Siis kirkonkellot. Pään sisään ne jäi kumisemaan vielä pitkäksi aikaa.

Pistettiin sitte sisäkävelykadulle, eikä kokismukitkaa pysyny suorassa

Viimeinen aamu alkoi normisti. Assu ja allekirjoittanut istutettiin aamiaisella nurkan taakse piiloon, mutta jälleen kompensaatio oli heti käsillä: tuorepuristettua appelsiinimehua. Hirvosten Harhamatkojen tähtiluokitus lisäsi heti yhden tähden Double Tree Hiltonille. Päivä jatkui ajomatkalla Saksan puolelle---

Tähän väliin budjettivinkki Keski-Euroopan automatkustelijoille: Jos olet 100km säteellä Luxemburgista Diesel-autolla liikenteessä, kannattaa käydä rajojen sisällä tankkaamassa. 30 snt halvempaa kuin naapurimaissa.

--- Bad Kreuznach nimiseen pitäjään, jonka eteläpuolella suunnistettiin viime kesän Saksan mestaruusmittelöt: DMStaffel. Ajomatkan loppua kohti kuskin kaasujalka alkoi painamaan enemmän ja enemmän kun tunteja ynnäiltiin yhteen ja lopputulemana oli, että kuskin piti suunnistaa hetimiltei yhdentoista jälkeen, jotta 48h määräaika onnistui. Piti siis autosta suoraan käydä farkut jalassa kumpareen päällä.

 

Lyhyt video Saksan treenin alkumatkasta

Saksan treenin kartta

Saksan maasto ei liikoja haasteita tarjonnut näin syksyllä kun lehdet oli jo maassa, mutta mukava metsälenkki tuli tehtyä jälleen kaikille uudessa suunnistusmaassa. Treenin jälkeen menimme suihkuun minkäs muunkaan seuran edustajan luokse kuin PVSK:n suunnistusopit saaneen Tamaksen työpaikan suihkutiloihin. Ja kyseessä oli täysi sattuma, että kyseessä oli PVSK-kaveri.

Ajankuluksi viskottiin vielä kerran keilapalloa (paljon hiljaisemmassa alakerrassa) Wiesbadenissa ja ajettiin Frankfurt-Köln –motaria edestakas, jotta maaginen 200 km/h ylittyisi (menomatkalla saatiin vain 199 km/h).

Täpärästi meni, mutta meni

 Jopa Frankfurtin kenttähenkilökunta oli suomalaisten syrjäyttämisjuonessa mukana, kun edessä oli ehkä kahdeksan täysin matkustajista tyhjää turvatarkastuslinjaa, niin meidät ohjattiin kauimpiin mahdollisiin. Tosin ehkä siinä tehtiin myös jonkinlaista riskianalyysiä ja vielä onnistumalla, sillä Assu yritti salakuljettaa uhkaavasti aseelta näyttänyttä esinettä läpivalaisun läpi. Tunnollisen penkomisen jälkeen kassista paljastui 90-asteen kulmassa sojottanut Garminin GPS-tallennin.

Tulokset
Yhteistulokset
Kuvia
Kaikki kartat (suurempana)

-Hirppa-