Kauden ensimmäinen väli

Kukonlaulu herättää sateiseen portugalilaiseen lauantaiaamuun. Tätä päivää on odotettu talven mittaan niin Pajulahti-hallin sinistä juoksurataa niellessä kuin Antsan kiemuroiden nousuissa. Majatalon emännän aamiainen yllättää kaikki ja antaa hyvän pohjan tulevalle päivälle. Japella ja Kimmolla on autokunnastamme ensimmäisenä lähdöt, mutta he saapuvat viimeisenä autoon. Tämä yllättää yhtä paljon kuin Huusareiden matikkapähkinä manna-reissulla. Ensimmäiseen lähtöön on aikaa reilu tunti ja välissä on 50 km mutkikkaita ja mäkisiä Alentejon pikataipaleita. Kimmon käsissä Transittimme muuttuukin Fiesta WRC:ksi ja ehdimme ennen ensimmäisen lähtöä kisakeskukseen. Itselläni on lähtö vasta parin tunnin päästä ja ehdin päästä kisafiilikseen keskusta kierrellessä.

Minuutit kulkevat kuitenkin hitaasti ja tahtoisin päästä laukkaamaan kuin kisakeskuksena toimivan hevostallin komeat lusitanohevoset. Tutkailen kuumeisena vanhaa kisakarttaa ja maasto vaikuttaa vauhdikkaalta. Kisakamat päälleni vaihdettua en huomaa edes sadetta ja aukeata piiskaava viimakin tuntuu jo lämpöiseltä Föhn-tuulelta. Olen poikkeuksellisesti etuajassa lähtöpaikkana toimivassa hevostallin sisäpihassa ja tämä suomenhevonen ehtii ravata muutaman verkkakierroksen ratsastuskentällä ennen kuin tulee kutsu siirtyä lähtövaatteen alle.

Samaan aikaan kanssani on starttaamassa Portugalin oma poika Emmanuele Abreu ja mietin onkohan hän sukua Annalle. En tunne Annan tuotantoa niin hyvin että löytäisin hänen tuotannostaan tilanteeseen sopivan kappaleen ja tyydyn kuuntelemaan päässäni lähtökellon sulosointuja. Vihdoin kuuluukin: piip, piip, piip ja kartta ympäri eteen. Ratamestari tarjoaa heti kärkeen tiukan välin ja kaupan päällisinä tullut 1:15000 kartta pitää suunnistajan hereillä. Samaan aikaan startannut naisten eliittiläinen saa koolla paremmin juonesta kiinni ja johdattaa minutkin oikeaan suuntaa. Hieman ennen ykkösvälin puoltaväliä ohitan hänet ojanylitys-piikkipuskakompleksissa ja edessäni aukeaa hiljainen savanni. Maisema saa unohtamaan suunnistuksen hetkeksi ja tajuan että eteeni ei tule polkua vaikka pitäisi. Käännän hieman oikealle ja taas natsaa. Sitten kumpareen yli ja toisen ja nyt pitäisi näkyä jotain tiheikköpuskaa. Viistoistatonnisesta johtuen etsin sitä hieman liian aikaisin, mutta viimein horisonttiin etsiytyy sopivan oloinen puska ja näkyy siellä leimaavankin joku vaikka itse lippua ei näykään. Viimein lippukin näkyy ja SI-piipit laatikosta kuuluvat vieläkin suloisimmilta kuin lähtökello. Kausi on avattu.

-Juha Hirvonen

Kuvia reissusta